
Elokuvat
Veijareita ja Yrityksiä- elokuva loi perustan Same-eYes Viihteelle.
Esikoisteos voitti Kamera-lehden elokuvakilpailun 2007.
Jatko-osa Yhtä Kyytiä tehtiin talkoohengessä 2010.
Elokuva vei tekijät Madridin elokuvafestivaaleille,
josta se pokkasi parhaan elokuvan palkinnon.
2016 Same-eYes Viihde tuotti omakustanteena Autokauppias -”dokumentin”
joka sai laajan DVD levityksen ympäri Suomen.
Lähitulevaisuudessa Same-eYes Viihde palaa taas elokuvien pariin viihdyttääkseen juuri sinua.
Dokumentti Autokauppias Pentti Aulosteesta
Tuotanto: Same-eYes Oy 2016
Autokauppiaaksi ei ryhdytä – siihen synnytään!
Toimittaja Timo Niemi seuraa elokuvassa kuvausryhmineen Kuusaalaista, omien sanojensa mukaan autokauppiaaksi syntynyttä Pentti Pena Aulostetta, joka kertaa elämänsä vaiheita ja tietään automyynnin huippuammattilaiseksi. Penan mukana katsoja pääsee seuraamaan elokuvassa Aulosteen Auton arkea ja asiakastilanteita.
Pena esittelee Niemelle ihmiset ympärillään ja omintakeiset keinot arvioida autojen kuntoja ja asiakasta. Elokuva on mukadokumentti joka parodioi myös ajankuvaan sopivasti reality-sarjojen tunteikkaita jälleennäkemisiä (Kadonneen jäljillä), life-style makasiiniohjelmia (kuten Strömsö) ja autotallisarjoja (esim. Monsteritalli). Penan elämää seurataan myös vapaa-aikana, luonnossa ja kotona tutustuen hänen perheeseensä. Lopuksi koittaa Penan automaailman fuusion suuri päivä, kansanjuhla, joka luonnollisesti päättyy täydelliseen katastrofiin.
Dokumentti Autokauppias Pentti Aulosteesta kuvattiin Kuusaalla (siis Kuusankoskella) ja Kouvolassa kesällä 2016.
Yhtä Kyytiä
Tuotanto: Same-eYes Oy 2011
Late ja Jorma ovat entisiä ammattirikollisia, jotka yrittävät tahoillaan totutella rehelliseen elämään. Vastoinkäymiset kuitenkin murtavat heidän uskonsa tavalliseen työhön. Jäljitysalan yksityisyrittäjä Veera saa tehtäväkseen löytää anastetun muistikirjan. Late ja Jorma apunaan, Veera lähtee kirjajahtiin. Matkanvarrella retkue joutuu erilaisiin kommelluksiin, vältellessään perässä seuraavaa Vikiä.
Veijareita ja yrityksiä
Tuotanto: Same-eYes Oy 2007
Alamaailman kätyrit Late ja Jorma ovat automatkalla hävittämässä takakontissa olevaa ruumista. Reitin varrelle sattuu omalaatuisia sukulaisia, nuoruuden rakastettu, sotaharjoituksesta eksynyt sotilasmestari ja myös yksi pirun huonotuurinen metsuri.
Kuinka sitten käykään? Saadaanko ruumis hävitetyksi, sukulaissuhteet kohdalleen ja mitä lopulta uppoaa järven mutiin. Se jää nähtäväksi…