Pienestä suureksi
Alunperin Valkealan kunnasta irtaantunut Kouvola perustettiin vuonna 1922. Rautatieläisten kuntana, lakritsin ja betonin kaupunkina tunnettu Kouvola koki historiansa näkyvimmän muutoksen vuonna 2009, kun naapurikaupungit Anjalankoski, Kuusankoski, Valkeala, Elimäki ja Jaala yhdistyivät Kouvolaan, näin muodostaen nykyisen suurkouvolan.
Paljon nähtävää ja kuultavaa
Jokaisessa Suomen kaupungissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kymenlaakson toisena maakuntakeskuksenakin tunnettu Kouvola ei ole poikkeus. Kaupunginvaltuustoja, juhlatilaisuuksia, sirkusesityksiä ja monia muita. Kaikkea sellaista, jonka jälkitaltiointi ja livestriimaus ovat erityisen tärkeitä.
Same-eYes Ratkaisu
Same-eYes on toiminut Kouvolan kaupungin aktiivisena kumppanina 10 vuotta, vuodesta 2012. Olemme tuottaneet kaupunginvaltuuston kokouksien livestriimit ja tekstitykset yli viiden vuoden ajan. Lisäksi olemme tuottaneet kaupungille videomainoksia.